keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Isä, poika ja Metalliliitto

Tämän kirjan verkkoesittely löytyy klikkamalla tästä: "Isä- poika ja Metalliliitto"
Samalla sivulla olevasta linkistä voi kirjan myös tilata.

Kirjan aineisto on peräisin maisteri Johan Koiviston tekemistä henkilöhaastatteluista, jotka on kirjassa lähes koskemattomina, eli kertojien "omalla äänellä" luettavissa.
Haastattelut tehtiin akanaan Metallityöväenliiton historiikkia varten mutta vain murto-osa haastattelujen tiedoista käytettiin ja sekin vain tietolähteenä. Itse kertomuksia ei noissa julkaisuissa nähdä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Sosialistista Suomea opetettiin Pirkkalan koulussa

SK 18/2016 Tuomo Lappalaisen artikkeli kertoi Pirkkalan koulun 1970-luvun "Marxismi-kokeilusta".
Artikkeli pohjautui Jari Leskisen kirjaan "Kohti sosialismia".

Artikkeli oli hyvin mielenkiintoinen. Sikälikin, että kirjaa "Isä,poika ja Metalliliitto" kirjoittaessani törmäsin 50 - 60 luvuilla muokattuun SDP:n poliittiseen ohjelmalinjaukseen. Siinä otettiin esille mahdollinen pankkien ja vakuutuslaitosten sosialisointi sekä merkittävien suuryritysten sosialisointi. Peruskouluajatus oli kyllä tuttu. SDP:n tavoitteena oli "sosialistinen - demokraattinen" Suomi rauhanomaisin keinoin, yhteiskunnan sisällä asioihin vaikuttamalla. Sikäli tietysti koululaitoksen uudistaminen oli melko luonteva tie mutta kirjoituksen kaltaiseen ”Marxistiseen” ja "kommunistiseen" aivopesuun en usko kovin laajalti SDP:ssä kannatusta olleen, vaikka napamiesten nimiä kirjoituksessa/kirjassa luetellaan ikäänkuin vastuullisina. Kuinka tietoisia Pirkkalan kokeilun todellisesta sisällöstä sitten puolueessa oltiinkaan, jää vielä avoimeksi kysymykseksi.

Alla leike puoluetoimikunnan pohdinnoista 1952-55, SDP:n ohjelmajulistuksen suhteen:
"VK: Liukkonen oli joka tapauksessa. Oittinen oli puheenjohtaja ja Helvi Raatikainen sihteeri. Leskinen ei siellä periaatetoimikunnan kokouksessa käynyt kai kun pari kertaa, ensimmäisessä kokouksessa ja kerran välillä. Hänen panoksensa oli hyvin vähäinen. Kaikkein kovin keskustelu meillä tuli Sos. dem. puolueen periaateohjelman osalta sosialisoinnista. Lähinnä Liukkonen ajoi sitä kantaa, että sitä sosialisointi-sanaa ei tarvittaisi ohjelmassa, se voitaisi sanoa jollain muulla tavalla. Kun minä ajoin sitä kantaa, että se pitää olla siellä olemassa, kun me olemme alun pitäen sosialismista lähteneet liikkeelle. Nuorisoliitto oli silloin, niin kuin nuoret yleensä, aika radikaali. Minä edustin Nuorisoliiton kantaa."
Toinen leike samasta luvusta:

"Minä edustin sitä kantaa, että pienyritystoiminta, pieni liiketoiminta, saa olla vapaata. Mutta ennen kaikkea sellaiset toiminnot, jotka ovat valtakunnan kannalta ensiarvoisen tärkeitä, ne on otettava valtion haltuun. Rahalaitostoiminta, vakuutustoiminta, liikenne, kaikki siis tuommoinen maan antien hyväksi käyttö. Koskivoima, metallit, metsä, ne pitää olla valtion hallinnassa, tai ainakin valtion määrättävissä ja raskas teollisuus, avainteollisuus. Minäkään, vaikka edustin sitä ns. vasenta kantaa, en vaatinut täydellistä sosialisointia, vaan sekataloutta. Mutta valtion voimakasta panosta kaikissa niissä ja niillä aloilla, joilla on kansalaisten kannalta ensiarvoisen tärkeä merkitys."
SDP:n puoluepoliittinen ohjelma vuodelta 1960 ei sisällä suoranaista vaatimusta  tuotantolaitosten sosialisoimiseen mutta esittää sen sijaan valtion/yhteiskunnan merkityksellistä roolia talouselämää ohjaavana instanssina:

"Taloudellisen demokratian kehittäminen kuuluu tärkeänä osana koko yhteiskuntamme kansanvaltaistamiseen. Julkista talouspolitiikkaa on hoidettava kansanvaltaisin toimintatavoin ja väestön enemmistön edut huomioon ottaen, taloudellista lainsäädäntöä on demokratisoitava, kansalaisten osallisuutta maan talouskoneiston hoidossa lisättävä ja yksityiseen pääomaan perustuvan taloudellisen harvainvallan toimintatilaa rajoitettava.
Näitten päämäärien saavuttamiseksi on pyrittävä

  • a) tukemaan ammatillisten järjestöjen pyrkimyksiä lisätä työntekijäin oikeuksia työpaikoilla ja heidän myötävaikutustaan laitosten ja yritysten hoidossa,
  • b) edistämään talouselämämme yleistä kansanvaltaistamista ja kansanvaltaisten taloudellisten yritysten syntymistä ja kehittymistä,
  • c) uudistamaan yritystoimintaa ja taloudellisia yhteisöjä koskevat lainsäännökset, niin että omistusoikeuden väärinkäyttö voitaisiin ehkäistä ja että taloudelliset olot tulisivat nykyistä laajemman julkisuusvelvoitteen alaisiksi."
 Lainaus: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmat/SDP/sdptaloussospol

Mitä on tapahtunut SDP:n vaikutusvallan heikkenemisen myötä

Nyt on myyty jo peräti ulkomaiseen omistukseen suomen tärkeintä infraa, eli valtakunnallisia sähköverkkoja. Niin se maailma muuttuu, kun päättäjät muuttuvat.
Muutakin valtion omaisuutta harkitaan myytäväksi. Viimeisin hanke-ehdotus lienee tieverkoston yksityistäminen Kepun ja Anne Bernerin toimesta. Mahdetaanko ajatella, keiden käsiin se on lopulta joutumassa?
Rajalaitos myi aikoinaan rajan läheisyydestä kasarmeja, ehtona suomalainen ostaja, mutta sittemmin ainakin yksi kasarmeista on kulkeutunut venäläiseen omistukseen.

SDP ja Viljo Kuukkanen (silloisen puoluetoimikunnan edustajana) toimi joka tapauksessa voimakkaasti kommunistisen järjestelmän Suomeen tunkeutumista vastaan kylmän sodan vuosina. Leike kirjan ao. luvun ingressistä joka kertoo kappaleen sisältöä lyhyesti:

"Kommunismin pelko oli todellisuutta sodan jälkeisessä
Suomessa. Kommunistit olivat voimiensa tunnossa ja pyrkivät
valtaamaan ammattiliittoja ja pääsemään vahvaan asemaan
Suomen hallitsemiseksi työväen joukkovoimalla. Vastaliikkeenä
Maalaisliitto ja SDP onnistuivat estämään Kommunistien
pääsyn hallitusvastuuseen vuoden 1948 jälkeen lähes
kahteen vuosikymmeneen. Vastatoimista huolimatta,
SKDL nousi eduskuntavaaleissa 1958 Suomen suurimmaksi
puolueeksi. 1960-luvun puolivälissä SKP hajosi pikku hiljaa
SKP:ksi ja SKDL:ksi. Hajaannus heikensi liikkeen toimintaa."



Henkilökohtainen kokemukseni opiskelijapolitiikasta

Opiskelin itse 1970-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa jossa oli kuumimmillaan käynnissä kommunistisen taistolaisliikkeen vallankaappaus. Kuuluin silloisen graafisen osaston laitosneuvostoon demari jäsenenä ja kävimme mm. SDP:n toimistossa pyytämässä tukea taistolaisten vastaiseen toimintaan. Osastolle oli ilmaantunut taistolaista aatetta kauppaavia opettajia joiden opetuksen taso ei vastannut ammatillisia vaatimuksia. Oppilaat olivat opettajiaan pätevämpiä. SDP:n edustajat kuuntelivat kulmat kurtussa mutta mitään konkreettista apua emme tuolloin saaneet, se mitä kulisseissa mahdollisesti tapahtui ei ole tiedossani. Ehkä seuraavan kappaleen tapahtumat?

Jonkin asteista yhteistyötä demarien ja kommunistien (SKDL/SKP) välillä, alkoi muodostua 1977 jolloin Taideteolliseen korkeakouluun syntyi demokraattinen vastarintaliike TAOS (Taideaineita opiskelevat sosialistit). Taistolaiset olivat SKP:n ääriliike joka kaihersi emäpuoluetta vaikutusvallallaan opiskelijoihin.
1978 nimitettiin TaiK:iin, pitkästä aikaa, ensimmäinen ei-taistolaismielinen rehtori.
 

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

TPSL, SDP ja Viljo Kuukkanen

TPSL (Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto) syntyi henkilöiden välisistä erimielisyyksistä ja valtapyrkimyksistä. Syntymähistoriaa valotetaan tarkemmin kirjassa "Isä, poika ja Metalliliito". 

Sillä saattoi olla aikanaan myös positiivinen vaikutus. Perustamisen aikoihin SDP:n johdossa oli henkilöitä (kuten aina) jotka kallistuivat liikaa oikealle. Heidän toimintansa oli osittain perusteltua kommunistien valtaannousun torjumiseksi, yhteistyössä keskustan ja aseveliliikkeen kanssa. Tätä ei vasemmalle kallistunut työväestö katsellut hyvällä ja alkoivat vilkuilla poliittisella kartalla enemmän vasemmalle. Oli suuri pelko jäsenvuodosta kommunistisiin puolueisiin. 
Siihen saumaan TPSL:llä oli tilausta vaikka sen lähtökohdat olivat olleet muualla. 

SDP jakautui ja vasemmalle suuntautunut vuoto valui TPSL:n riveihin. Tavallaan se oli yksi pelastusrengas kommunisminvastaisessa taistelussa. TPSL:n jäsenet toimivat edelleen kommunismin soluttautumista vastaa mutta se ajoi kuitenkin enemmän vasemmalle kallistuvaa politiikkaa kuin SDP.  SDP:n kannalta harmillista oli, että ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvaltaisimmat järjestöt olivat TPSL:n hallussa, eikä SDP:n narut siis yltäneet enää ammattiyhdistysliikkeeseen, kuten ennen.

Isäni TPSL:läisyys aiheutti pitkään kitkaa SDP:n taholta. Häntä pidettiin "petturina" jopa niin katkerasti, että hänen edustamansa paikallisjärjestö erotettiin SDP:stä.
Kuitenkin isäni valinta perustui ainoastaan hänen työhönsä Metalliliitossa, jota hän halusi jatkaa.
Hänestä ei koskaan tullut "meidän miestä" TPSL:ssä, koska hän ei katsonut SDP:n hajottamista aiheelliseksi. Ulkopuolisuus TPSL:n ytimestä vaikeutti mm. hänen etenemistään ammattiyhdistysuralla. Jos kenttä (jäsenistö ja heidän edustajansa) ei olisi seissyt hänen takanaan niinkin vankkana, TPSL:n johtoporras olisi savustanut hänet mielellään ulos ammattiyhdistysliikkeestä.

Kun isäni sittemmin erosi TPSL:stä ja SAK:n palveluksesta, hän pyrki takaisin SDP:n jäseneksi. Tämä ei katkeroituneelle SDP:n johtoportaalle sopinut. Hänet kuitenkin otettiin avosylin vastaan SDP:läiseen Sos.Dem. kiltaan ja "Vanhojen tovereiden" joukkoon. Jotkut näkivät tapahtumien loogisen väistämättömyyden ja hänen rehellisen SDP:läisen suoraselkäisyytensä, ajautumatta TPSL:n johdon tahdottomaksi nukeksi. Hän oli aina ammattiyhdistysliikkeen mies ja ajoi vain sen jäsenistön etuja ja asiaa, niillä valtuuksin ja nissä tehtävissä, mihin hänet oli kulloinkin valittu.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Mitä tarkoitti hybridisodankäynti kylmän sodan aikaan?




Termi on uusi mutta keinot ovat vanhat ja koetellut. Vain netti puuttui mutta lehtiä painettiin ja puheita pidettiin. Trollit liikkuivat jalan. Sotaa käytiin, erilaisin keinoin ja välinen, eri rintamilla.

Neuvostoliiton halukkuuteen rauhan solmimiseksi Suomen kanssa, vaikutti useat seikat. Mm. arvellaan, että kansainvälinen poliittinen painostus olisi ollut yksi syy. Yksi syy oli varmasti myös Suomen yllättävän sitkeä vastarinta. Toisaalta Neuvostoliitto oli varmasti myös tietoinen, että Suomen resursseja oli kulutettu raskaasti sodan loppuvaiheessa, kun taas Venäjän väkiluku olisi tarjonnut edelleen runsaan ravinto- ja sotilasvarannon. Kansaenvälinen mielipide oli myös sodan jatkamista vastaan. Sotamateriaalia ja taistelutahtoa oli varmasti kulunut runsaasti myös Neuvostoliiton puolella, Suomi ei ollut sodan aikana ainut rintama vaikka voimia päästiin keskittämään tänne enemmän jatkosodan vaiheessa.
Muiden syiden muassa, Neuvostoliiton johto myös ajatteli, että Suomi oli otettavissa, poliittisesti korrektimaallakin tavalla, eli puhaltamalla tulta epäonnistuneen 1918 kansannousun kipinään. Tämä tarkoitti poliittista vaikuttamista Suomen kansaan äärivasemmiston ja kommunistien kautta. Pikkuhiljaa mielialat saataisiin jälleen nostatettua valkoista "sortovaltaa" vastaan ja Suomi Neuvostoliiton syliin.  Suomeen pumpattiin runsaasti rahaa ”tiedotustoimintaan” ja järjestötoimintaan ja suomalaisia äärivasemmistolaisia koulutettiin Neuvostoliitossa vetämään tätä propagandakoneistoa. Demarit ja TPSL olivat tärkeä puskuri näitä voimia vastaan.

Se, mitä Neuvostoliitossa ei osattu ottaa huomioon, oli kansallisen sopimisen tahto, työväestön ja työnantajien välillä. Kaikkien etu oli, että työtä riitti ja että sillä myös tuli toimeen. Palkankorotus ja sitä syövä inflaatio pitivät molemmat osapuolet tyytyväisinä ja reaaliansiot joko nousivat maltillisesti tai ei lainkaan. Merkittävimmät saavutetut edut olivat työaikaan ja työolojen parantamiseen tähdänneet sopimukset, niitä ei olisi välttämättä syntynyt paikallisesti. Työturvallisuusasioiden parannuksiin oltiin yllättävän nihkeitä työnantajapuolella. Monessa työpaikassa se vaati ammattiyhdistysliikkeen painostusta, vaikka terveyshaitat olivat helposti todistettavissa.
Isä, poika ja Metalliliitto -kirja kertoo yhtenä esimerkkinä: ”Minä lähdin siitä, että ei se vaarallisen työn lisällä parane, niille täytyy saada kaasunaamarit. Sanoin sille nuorelle inssille, että mennään sinne säiliöiden päälle. Todetaan kauanko, me voidaan olla siellä. Niinhän me mentiin ja se rupesi yskiin jo viiden minuutin kuluttua. Tultiin alas ja se sanoi, että juu ei siellä perhana voi työskennellä.”
 Metalliliiton toimitsijan käyntiä tarvittiin saamaan yhdessä suuressa tehtaassa työturvallisuusasia kuntoon. Työntekijät eivät siihen yksin pystyneet.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mistä kumpusi luokkasota?

Yleisesti tunnustettuja vaikuttimia luokkasodalle oli yleismaailmallinen kurja taloustilanne, joka johtui osin Venäjän vallankumouksesta ja osin maailmansodasta. Ei ollut töitä, eikä ruokaa saatavilla.
Helsingin puistoissakin kasvatettiin vihanneksia, joutomaista puhumattakaan.

Kansannousulle antoivat pontta myös epätasainen elintarvikejakelu jossa köyhempi kansanosa oli se nälkää kärsivä. Mustanpörssinkaupasta sai jos oli rahaa. Kun köyhillä ei ollut mitään, ei sodassa ollut myöskään mitään menetettävää.
Kurjuus loi erinomaisen pohjan "neuvostopropagandalle" suorittaa köyhällistön vallankumous myös Suomessa Venäjän mallin mukaan. Apuakin aluksi luvattiin.

Lainaus "Isä, poika ja Metalliliitto" -kirjasta:
JK: Miten siihen muuten noin suhtauduttiin yleensä koko maaliskuun vallankumoukseen?
TK: No, kyllähän se, se nyt ol hajanaista se suhtautuminen. Yleensähä sitä nyt ei tuota vastustettu millään tavalla, mutta tuota ei siinä erikoisesti haluttu mukanakaa olla, ku se nyt oli tavallaan niin ku vieraan vallan vallankumousta. Nii eii siinä nyt nii aktiivisesti haluttu erikoisesti mukana olla."

Vastahakoisuutta vallankumoukseen oli mutta tällaisissa tilanteissa kansankiihoittajat saavat otollisen maaperän julistukselleen (vertaa nykyinen lama). Populismi toimii. Luvataan parempi huomen, jos tulet mukaan se ottamaan.
Suomessa toimi Neuvostoliitossa koulutettuja henkilöitä, jotka osasivat puhua vakuuttavasti. Nykyisin samaa tehtävää hoidetaan nettikirjoituksilla (trollit). Kyseessä on propaganda eli jonkun aatteen tai asian puolesta kirjoittelu tai puhuminen. Keinoina käytetään puolitotuuksien levittämistä ja suostuttelua, jopa lahjontaa.

Toinen lainaus otos:
"JK: Onks se se, mul on muistikuva jostain, et -17 puolel olis joku vallankumousneuvosto vai?
TK: Joku semmonen se oli.
JK: Paikallinen sillon. (Helsingissä)
TK: Ja siellä, minä joutun sieltä kautta sitte mukaan tähän kansalaissotaan oikeestaan, vaikkei mulla mitään erikoista innostusta ollu, mutta se... "

Kun tuohon aikaan oli työväenliikkeen aktiivisesti toimiva jäsen, ei luokkasodasta poisjääminen oikeasti tullut kysymykseen. Joukkoja joiden asioita oli ollut hoitamassa ja etuja ollut ajamassa, ei voinut pettää. "Kaveria ei jätetä".



Hyvinvointivaltio ponnisti kurjista lähtökuopista

Mitä metallityöläinen ansaitsi 19- luvun alussa (~1912)?

Lainaus "Isä, poika ja Metalliliitto" -kirjasta.

"JK: Oliks näist ensimmäisist paikoist mistää muuten muistissa, paljonko palkkaa sillon maksettiin?
TK: No Väinölän konepajassa niin minä sain 2 markkaa päivälle vai oliko se 1,5 markkaa päivältä kymmentuntisesta työpäivästä.
JK: Ja sit se aina nousi vähän, kun muutti paikkaa?
TK: Joo, kun muutti paikkaa, niin nousi sitte että..."

Vuoden 2012 euroiksi muutettuna, Tilastokeskuksen kertoimilla, päiväpalkka oli 5:70 - 7:60 euroa joka tarkoittaa 0,57 - 0,76 euroa tunti.
Rahanarvoa verrataan elinkustannusindeksiin.
Tilastokeskus sanoo: Vuodet 1860–1914 rahanarvokertoimet perustuvat erillistutkimuksiin ja ovat epävirallisia lukuja.

Joka tapauksessa, pienestä ponnistettiin ja palkankorotusten perässä oli muutettava kaupungista toiseen perheen kanssa. Asunto otettiin sieltä mistä sen edullisimmin sai ja sellainen asunto ei tänä päivänä kelpaisi ihmisasumukseksi.
Huomionarvoista on myös, että tehtiin kymmentuntisia työpäiviä kuusi päivää viikossa. Kirkko pelasti yhden päivän viikosta lepopäiväksi, kun Jumalakaan ei jaksanut täytä viikkoa painaa.

Jos tätä taustaa vasten ajatellaan millaisen tasoharppauksen ammattiyhdistysliike on saanut aikaan eduissa ja palkkakehityksessä, täytyy hattua nostaa. Joskus on tarvittu lakkoakin avuksi mutta pääasiassa asioita on saatu korjattua ihan vain neuvottelemalla.

Kolmikantasopimuksissa puhutaan työnantajaliittojen, valtion (hallituksen) ja palkansaajajärjestöjen välisistä sopimuksista. Työsopimusneuvottelujen osapuolia edusti ja edustaa aluksi keskusliitot.

Lisätietoa Suomen työmarkkinamallista: http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/etujarjestot/suomen-tyomarkkinamalli/


Kuinka mahdollistettiin sotakorvausajan ihme ja mitä sillä saavutettiin?

Sodan jälkeen ei uskottu, että Suomi selviäisi sotakorvauksistaan annetussa määräajassa.

Metallityöväenliiton joukkovoimaa käytettiin kaikkien hyödyksi, pitkänäköisellä suunnitelmallisuudella. Sotakorvaustöiden ajan, maata ei revitty vaan rakennettiin. Silloin tehtiin todellisisia talkoita. Voisiko AKT, EK ja Sipilä oppia tästä jotakin?

Lainaus "Isä- poika ja Metalliliitto"-kirjasta:

 "VK: ...  Jos esim. työntekijät yritti tehdä lakkoja SOTEVAn (sotakorvausteollisuus) töiden osalta, niin meidän piti saada mahdollisimman nopeasti ne lakot purettua, ettei toimituksissa tapahdu viivästymisiä, koska niissä oli hirmuiset viivästymissakot. Etenkin Valmet joutui niistä usein kärsimään ja telakat. Me saatiin olla kuin palokuntalaiset, aina liikkeellä estämässä lakkojen syntymistä ja lopettamassa niitä, että Sotevan toiminta saatiin pyörimään.

JK: Että tämä oli osa silloin Metalliliiton politiikkaa?

 VK: Se oli osa. Me lähdimme siitä, että ne toimitukset pitää saada ajallaan. Jos ne viivästyy, niin siitä tulee Suomelle entistä isompi lasku, entistä kalliimmaksi. Toiselta puolelta työnantaja tunnusti kyllä Metallityöväen liiton politiikan oikeudenmukaisuuden ja esim. työajan lyhennyksessä tuli vastaan ja ihan tästä syystä. Esim. kun siirryttiin 45 tuntiseen työviikkoon, niin se ei ollut kovin vaikea operaatio. "


Eli näin saavutettiin tuo viisipäiväinen työviikko. Rahallinen etu haihtui inflaation mukana mutta työviikon lyhennys jäi voimaan.
Aluksi viisipäiväinen viikko koski kesäkautta mutta seuraavassa vaiheessa koko vuotta.

"VK: Se oli semmoinen kauppa, Vallu (Valdemar Liljeström) teki siinä semmoisen, en tiedä, onko sitä kukaan aikaisemmin kertonut, teki semmoisen tempun, että kun me ensin siirryttiin 45 tuntiin kesäaikana, niin Vallu oli kuulemma kahden kesken "Vauhti Villelle" luvannut, ettei hän viiteen vuoteen vaadi työaikaa lyhennettäväksi toistaiseksi, vai olikohan se kolmeen vuoteen. Sitten vasta hän palaa työajan lyhentämisasiaan. Sitten kun se aika oli mennyt umpeen, niin Vallu sanoi minulle, että teeppäs esitys työajan lyhentämisestä ympärivuotisesti 45 tuntiseksi, ja minähän tein ja se meni aika helposti läpi. Se minua huvitti, kun kuulin, joku siitä kertoi, olikohan se Lindgrenin Kosti vai Närvänen, että Vallu oli joskus kahden kesken "Vauhti Villen" kanssa sopinut, että hän palaa vasta joskus muutaman vuoden kuluttua asiaan."

Neuvottelemalla ja sopimalla. Niin juuri tuo ammattiyhdistyspolitiikka on toiminut ja miksei toimisi edelleenkin? Takana on oltava mahdollisimman yhtenäinen joukkovoima. Jos tuo joukkovoima hajautetaan kovin laajasti työpaikkakohtaisiksi neuvotteluiksi, ei ole vakea arvata kumpi puoli niissä neuvotteluissa voittaa ja laiha sopu saavutetaan ainoastaan pienen ryhmän sisällä.