keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Sosialistista Suomea opetettiin Pirkkalan koulussa

SK 18/2016 Tuomo Lappalaisen artikkeli kertoi Pirkkalan koulun 1970-luvun "Marxismi-kokeilusta".
Artikkeli pohjautui Jari Leskisen kirjaan "Kohti sosialismia".

Artikkeli oli hyvin mielenkiintoinen. Sikälikin, että kirjaa "Isä,poika ja Metalliliitto" kirjoittaessani törmäsin 50 - 60 luvuilla muokattuun SDP:n poliittiseen ohjelmalinjaukseen. Siinä otettiin esille mahdollinen pankkien ja vakuutuslaitosten sosialisointi sekä merkittävien suuryritysten sosialisointi. Peruskouluajatus oli kyllä tuttu. SDP:n tavoitteena oli "sosialistinen - demokraattinen" Suomi rauhanomaisin keinoin, yhteiskunnan sisällä asioihin vaikuttamalla. Sikäli tietysti koululaitoksen uudistaminen oli melko luonteva tie mutta kirjoituksen kaltaiseen ”Marxistiseen” ja "kommunistiseen" aivopesuun en usko kovin laajalti SDP:ssä kannatusta olleen, vaikka napamiesten nimiä kirjoituksessa/kirjassa luetellaan ikäänkuin vastuullisina. Kuinka tietoisia Pirkkalan kokeilun todellisesta sisällöstä sitten puolueessa oltiinkaan, jää vielä avoimeksi kysymykseksi.

Alla leike puoluetoimikunnan pohdinnoista 1952-55, SDP:n ohjelmajulistuksen suhteen:
"VK: Liukkonen oli joka tapauksessa. Oittinen oli puheenjohtaja ja Helvi Raatikainen sihteeri. Leskinen ei siellä periaatetoimikunnan kokouksessa käynyt kai kun pari kertaa, ensimmäisessä kokouksessa ja kerran välillä. Hänen panoksensa oli hyvin vähäinen. Kaikkein kovin keskustelu meillä tuli Sos. dem. puolueen periaateohjelman osalta sosialisoinnista. Lähinnä Liukkonen ajoi sitä kantaa, että sitä sosialisointi-sanaa ei tarvittaisi ohjelmassa, se voitaisi sanoa jollain muulla tavalla. Kun minä ajoin sitä kantaa, että se pitää olla siellä olemassa, kun me olemme alun pitäen sosialismista lähteneet liikkeelle. Nuorisoliitto oli silloin, niin kuin nuoret yleensä, aika radikaali. Minä edustin Nuorisoliiton kantaa."
Toinen leike samasta luvusta:

"Minä edustin sitä kantaa, että pienyritystoiminta, pieni liiketoiminta, saa olla vapaata. Mutta ennen kaikkea sellaiset toiminnot, jotka ovat valtakunnan kannalta ensiarvoisen tärkeitä, ne on otettava valtion haltuun. Rahalaitostoiminta, vakuutustoiminta, liikenne, kaikki siis tuommoinen maan antien hyväksi käyttö. Koskivoima, metallit, metsä, ne pitää olla valtion hallinnassa, tai ainakin valtion määrättävissä ja raskas teollisuus, avainteollisuus. Minäkään, vaikka edustin sitä ns. vasenta kantaa, en vaatinut täydellistä sosialisointia, vaan sekataloutta. Mutta valtion voimakasta panosta kaikissa niissä ja niillä aloilla, joilla on kansalaisten kannalta ensiarvoisen tärkeä merkitys."
SDP:n puoluepoliittinen ohjelma vuodelta 1960 ei sisällä suoranaista vaatimusta  tuotantolaitosten sosialisoimiseen mutta esittää sen sijaan valtion/yhteiskunnan merkityksellistä roolia talouselämää ohjaavana instanssina:

"Taloudellisen demokratian kehittäminen kuuluu tärkeänä osana koko yhteiskuntamme kansanvaltaistamiseen. Julkista talouspolitiikkaa on hoidettava kansanvaltaisin toimintatavoin ja väestön enemmistön edut huomioon ottaen, taloudellista lainsäädäntöä on demokratisoitava, kansalaisten osallisuutta maan talouskoneiston hoidossa lisättävä ja yksityiseen pääomaan perustuvan taloudellisen harvainvallan toimintatilaa rajoitettava.
Näitten päämäärien saavuttamiseksi on pyrittävä

  • a) tukemaan ammatillisten järjestöjen pyrkimyksiä lisätä työntekijäin oikeuksia työpaikoilla ja heidän myötävaikutustaan laitosten ja yritysten hoidossa,
  • b) edistämään talouselämämme yleistä kansanvaltaistamista ja kansanvaltaisten taloudellisten yritysten syntymistä ja kehittymistä,
  • c) uudistamaan yritystoimintaa ja taloudellisia yhteisöjä koskevat lainsäännökset, niin että omistusoikeuden väärinkäyttö voitaisiin ehkäistä ja että taloudelliset olot tulisivat nykyistä laajemman julkisuusvelvoitteen alaisiksi."
 Lainaus: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmat/SDP/sdptaloussospol

Mitä on tapahtunut SDP:n vaikutusvallan heikkenemisen myötä

Nyt on myyty jo peräti ulkomaiseen omistukseen Suomen tärkeintä infraa, eli valtakunnallisia sähköverkkoja (Caruna). Myyntimiehinä on ollut valtakunnallinen keskusta (Kepu) ja oikeisto (Kokoomus), Vihreiden ansiokkaalla tuella. Sote tähtäsi Kokoomuksen puolelta sosiaalipalveluiden ulkoistamiseen (vapaa kilpailu), joka johti valtakunnalliseen markkinoiden uusjakoon, jossa isoimmat toimijat ostivat pienyrittäjiä ulos markkinoilta ja paljon rahaa menetettiin alalta ulkomaisten päämiesten kassoihin verottajan ulottumattomiin. Samalla kirjattiin ensimmäiset, yksityisten hoitolaitosten laiminlyönnit. Nerokastako? Niin se maailma muuttuu, kun päättäjät muuttuvat.
Muutakin valtion omaisuutta harkitaan myytäväksi. Viimeisin hanke-ehdotus lienee tieverkoston yksityistäminen Kepun ja Anne Bernerin toimesta. Mahdetaanko ajatella, keiden käsiin se on lopulta joutumassa? Entä minne Anne Berner (Kepu) on myymässä Suomen rautatieliikennettä? Kaikki vaan lihoiksi, niin kauvan kuin on palli alla, josta jotain voi vielä myydä.
Rajalaitos myi aikoinaan rajan läheisyydestä kasarmeja, ehtona suomalainen ostaja, mutta sittemmin ainakin yksi kasarmeista on kulkeutunut venäläiseen omistukseen. Kätevää, että naapurimaalla on tukikohta heti rajan pinnassa. Onhan maata myyty naapureille toki muualtakin Suomesta.

SDP ja Viljo Kuukkanen (silloisen puoluetoimikunnan edustajana) toimi joka tapauksessa voimakkaasti kommunistisen järjestelmän Suomeen tunkeutumista vastaan kylmän sodan vuosina. Leike kirjan ao. luvun ingressistä joka kertoo kappaleen sisältöä lyhyesti:

"Kommunismin pelko oli todellisuutta sodan jälkeisessä
Suomessa. Kommunistit olivat voimiensa tunnossa ja pyrkivät
valtaamaan ammattiliittoja ja pääsemään vahvaan asemaan
Suomen hallitsemiseksi työväen joukkovoimalla. Vastaliikkeenä
Maalaisliitto ja SDP onnistuivat estämään Kommunistien
pääsyn hallitusvastuuseen vuoden 1948 jälkeen lähes
kahteen vuosikymmeneen. Vastatoimista huolimatta,
SKDL nousi eduskuntavaaleissa 1958 Suomen suurimmaksi
puolueeksi. 1960-luvun puolivälissä SKP hajosi pikku hiljaa
SKP:ksi ja SKDL:ksi. Hajaannus heikensi liikkeen toimintaa."



Henkilökohtainen kokemukseni opiskelijapolitiikasta

Opiskelin itse 1970-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa jossa oli kuumimmillaan käynnissä kommunistisen taistolaisliikkeen vallankaappaus. Kuuluin silloisen graafisen osaston laitosneuvostoon demari jäsenenä ja kävimme mm. SDP:n toimistossa pyytämässä tukea taistolaisten vastaiseen toimintaan. Osastolle oli ilmaantunut taistolaista aatetta kauppaavia opettajia joiden opetuksen taso ei vastannut ammatillisia vaatimuksia. Oppilaat olivat opettajiaan pätevämpiä. SDP:n edustajat kuuntelivat kulmat kurtussa mutta mitään konkreettista apua emme tuolloin saaneet, se mitä kulisseissa mahdollisesti tapahtui ei ole tiedossani. Ehkä seuraavan kappaleen tapahtumat?

Jonkin asteista yhteistyötä demarien ja kommunistien (SKDL/SKP) välillä, alkoi muodostua 1977 jolloin Taideteolliseen korkeakouluun syntyi demokraattinen vastarintaliike TAOS (Taideaineita opiskelevat sosialistit). Taistolaiset olivat SKP:n ääriliike joka kaihersi emäpuoluetta vaikutusvallallaan opiskelijoihin.
1978 nimitettiin TaiK:iin, pitkästä aikaa, ensimmäinen ei-taistolaismielinen rehtori.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti